SUVUN HISTORIAA LYHYESTI
Suvun juuret ulottuvat Rantasalmelle n. vuoteen 1495
asti. Rantasalmelta esi-isämme muutti Maaninkajärven rannalle ennen vuotta 1548.
Esi-isämme oli muiden mm. Juvalta ja Rantasalmelta muuttaneiden kanssa
siirtämässä Pähkinäsaaren rauhan aikaista rajaa pohjoisemmaksi eli
laajentamassa Suomea pinta-alaltaan.
Maaningan Halolan tila oli koko ajan verotila.
Maa-alueet olivat laajat.
Viimeinen Maaningan Halolan paikalla asunut suvun
jäsen kuoli vuonna 1773. Hänellä ei ollut perillistä eikä siten paikalle
jatkajaa. Avioliittojen kautta maita oli jo tätä ennen siirtynyt vävyjen
suvuille ja Tawastin suvulle. Maaningan Halolasta on aikanaan sukua siirtynyt Iisalmen
Varpasen lisäksi mm. Pielavedelle, Joroisiin, Jännevirralle, Kaaviin ja Lapinlahdelle.
Kiintein sidos Maaningan Halolaan oli näistä siirtyneistä sukulaisista Varpaselle muuttaneella Jaakko Halosen sukuhaaralla. Asuessaan Varpasella Jaakko Halonen, verotilallinen, oli vielä läänitetty Anna Juustenille muiden Halolan talonpoikien kanssa. Jaakko siis maksoi veronsa Anna Juustenille, joka asui edesmenneen miehensä Olli Vilpunpoika Halosen osuudella Maaningan Halolassa. Olli Vilpunpoika oli hakkapeliittana 30-vuotisessa sodassa.
Varpasen Halosten maa-alueilla oli aikanaan yhteinen raja Maaningan Halolan kanssa. Jaakon aikana Halosten maat ulottuivat Varpasella Horsmamäestä aina Sälevän seuduille asti. Jaakko oli perheinen Varpasen enimmäinen asukas. Jaakosta syntynyt sukuhaara asutti alkuaan Varpasjärven eteläistä rantaa. Sukuseuran aikaisemmassa nimessä mainittu Simo Halonen, s. 1775, haki sittemmin kruunulta sijoituskirjaa Varpasjärven vastarannalle. Tämän tilan Simon perilliset sitten lunastivat verotilaksi ja paikasta muodostui yksi Halosten kantatila.
Simo, s. 1775, oli naimissa Katariina Wirvelin kanssa. Pariskunta sai lapset: Anna v. 1802, Juho Heikki v. 1807 ja Antti v. 1810. Juho Heikistä jatkuu ns. Simolan sukuhaara. Aikanaan veljekset Juho Heikki ja Antti yhdessä perheineen asuttivat suvun kantatilaa Varpasella. Myöhemmin Antin kuoleman jälkeen Antin perikunta muutti Lauttamäkeen ja tästä vähitellen syntyi ns. Hernejärven haara. Vaihtokauppakirja, jolla Lauttamäki tuli leski Annan ja lasten omistukseen, on päivätty Hernejärvellä 14.11.1883.
Simon poika Juho Heikki avioitui Kaisa Halosen kanssa ja he saivat kahdeksan lasta, Annan, Simon, Juhon, Heikin, Katariinan, Taavetin, Antin ja Riikan. Lapsista Simo, Juho ja Heikki jatkoivat tilan pitoa kantatilalla Antin lesken Annan lapsineen muuttaessa Lauttamäkeen.
Simon poika Antti meni naimisiin ensimmäisen kerran Kristiina Hojn kanssa ja he saivat yhden lapsen Helenan. Hän kuitenkin kuoli alle vuoden vanhana. Myös ensimmäinen vaimo kuoli pian lapsensa kuoleman jälkeen. Antti meni uudelleen naimisiin ja toinen vaimo oli Anna Rönkkö. Heille syntyi seitsemän lasta, Riitta, Olli, Herman, Tuomas, Helena Kaisa, Ulriikka ja Anna Karoliina. Näistä lapsista Herman on se, jonka jälkeläisiä on jäänyt Hernejärvelle. Hermannin veljen Tuomaksen lapsista sukua siirtyi Mäntyharjulle ja Helsinkiin.
Simon, s. 1775, vanhemmat olivat Olli Halonen, s. 1736 ja Riitta Heiskanen, s. 1744. Heidän lapsensa olivat: Jaakko, s. 1764, Kristiina, s. 1767, Anna Kaisa, s. 1771, Jeremias, s. 1773, Simo, 1775, Olli, s. 1777, Heikki, s. 1779, Riitta, s. 1781, Abraham, s. 1782, Pekka, s. 1784, Jussi, syntymäaikaa ei tiedossa, ja Antti, s.1787. Tästä Simon sisarussarjasta on sukua siirtynyt Iisalmen Varpaselta laajasti eri puolille Iisalmea ja sen lähiseutuja.
Keväällä 2013 julkaistiin suvun historia: Halosten askeleet ajassa.
8.10.2014 Anna Lehtovaara