Vaakunan suunnittelija: Anna Lehtovaara

Vaakunan lataus ja käyttö on ehdottomasti kielletty. Vaakunan käyttöoikeudesta päättää sukuseuran hallitus.


Kilven jako

Kilpi on jaettu kahteen osaan siten, että kilven vasemmasta alakulmasta kilven oikeaan alakulmaan (kilpi pidettynä henkilön vasemmalla sivulla) kulkee vino linja – kilpi on (poikkeavasti) lohkoinen. Lohkojen
raja symbolisoi Pähkinäsaaren rauhan rajaa suhteessa Suomen pohjois-etelä suunnan pituuteen – ei Suomen pinta-alaan. Kyseisen rajan ylittivät savolaiset suvut ja yhtenä rajan ylittäjänä oli suvun esi-isä Pekka Ollinpoika Halonen. Rajan takaisen alueen asuttamisella oli valtakunnallinen merkitys; Suomi on siksi näin iso
maa, koska savolaiset työntyivät Pähkinäsaaren rauhan rajan yli erämaata asuttamaan.


Kuvio

Kilven keskellä on kaksi lyhdettä keskiviivan molemmin puolin ja lyhteiden välissä on kypärä. Kyseessä on talonpoikaissuku ja lyhteet kuvaavat talonpojan työn tulosta viljaa, lähinnä ohraa, jonka avulla kansa
pysyi hengissä. Kypärä on hakkapeliittojen käyttämää mallia. Suvusta Olli Vilpunpoika Halonen lähti ratsunsa kanssa 30-vuotiseen sotaan. Ollin lisäksi Halosista on joka aikana lähtenyt miehiä
puolustamaan milloin kruunua, milloin tasavaltaa, ja aina tehneet velvollisuutensa – myös naiset esim. lottina. Kypärä siksi, että se kuvaa ennemmin puolustautumista ja rohkeutta, ase enemmän hyökkäävyyttä. Halosissa on rohkeutta, mutta ei hinkua valloitussotiin.

Lyhteet ovat sidottu punotuilla nauhoilla – näillä on tarkoitus kuvata Halosia monitaitoisina osaajina; satulasepistä, sepistä, ompelijoista, kutojista aina talonrakentajiin ja harmonikantekijöihin asti vain vähäinen osa
taidoista mainittuna.

Lyhteistä, kypärästä ja sidontanauhoista muodostuu tyylitelty H-kirjain, sukunimen alkukirjain. Myös kypärän kyljessä on H-kirjain, mutta 1500-luvun tapaan kirjoitettuna.


Värit

Vaakunassa ovat Savon vaakunoiden värit musta ja kulta – Haloset ovat savolaisia. Kolmantena värinä on hopea. Kun haluaa pitäytyä vain kolmessa värissä, hopea on Savon värien lisäksi neutraali vaihtoehto.